Päiväretki Uppsalaan
Koska Tukholma ei ainakaan tällä kertaa tuntunut erityisen mielenkiintoiselta kaupungilta ja koska olimme liikkeellä autolla, päätimme ajaa päiväksi Uppsalaan. Mieheni motivaationa oli osittain päästä käymään eräässä vanhojen pyörien harrastajan pitämässä pyöräkaupassa (myös Tukholmassa moinen löytyi vanhasta kaupungista). Koska olin jo häämatkalla saanut tottua siihen, että oikeanlaisia l´Eroica-villapyöräilyvaatteita metsästettiin ympäri Roomaa, alistuin kohtalooni ja sain vastineeksi lupauksen siitä, että saisin ihailla historiaa tuomiokirkossa.
Siinä missä Tukholma tuntui vähän harmaalta, Uppsala oli sellainen viihtyisä pikkukaupunki, jollaisia Suomessa ei oikein Turkua lukuun ottamatta ole myöhäisen kaupungistumisen vuoksi ja aamupäivällä sääkin oli sopivan aurinkoinen aikaisen lounaan nauttimiseen terassilla, joten imimme keväistä ilmaa kaikin voimin itseemme. Myöhemmin iltapäivällä sää muuttui pilvisemmäksi, mutta mäen päällä sijaitsevalle linnalle kiivetessä ei tullut kylmä. Mäki oli sen verran korkea ja jyrkkä, ettei ollut vaikea ymmärtää, miksi linna oli rakennettu juuri siihen. Puolustusnäkökulmasta siis, ruoka- ja muun huollon puolesta taas ei käy kateeksi linnan työntekijöitä. Tosin linnan toisella puolella – me kiipesimme tuomiokirkon puolelta – näytti olevan loivempi puiden reunustama tie. Pidemmällä retkellä olisi varmasti ollut mielenkiintoista tutkia linnan museoiden sisältöä, mutta nyt tyydyimme kiertämään linnan ulkopuolelta ja ihailemaan ylhäältä näkyviä maisemia.
Pohjoismaiden suurin tuomiokirkko
Olin aiemmin kuullut Uppsalan tuomiokirkon olevan pohjoismaiden suurin kirkko, mutta kirkon koko pääsi silti yllättämään. Pihalla kirkkoa kiertämällä sai jo kuvan koosta – koko kirkko ei millään mahtunut valokuvaan – mutta vasta sisällä valtavia holvikaaria ihaillessa kirkon majesteettisuus iski kunnolla mieleen. Kun ajattelee aikaa, jolloin lukutaito oli varattu harvoille ja useimmat asutukset varsin yksinkertaisia mökkejä, ei ole vaikea kuvitella, millaisen vaikutuksen ja herran pelon hyvissä ajoin ennen uskonpuhdistusta ja sen tuomaa askeettisuutta rakennettu tuomiokirkko on saanut aikaan.
En tiedä, johtuiko koronasta tai vuodenajasta vai eikö kirkko yleisesti ole matkalijoiden suosiossa, vaikka olikin täynnä upeita yksityiskohtia, mutta oli mahtavaa saada tutkia rauhassa melko hiljaista kirkkoa. Muistan sen ahdistavan tungoksen, joka hallitsi Vatikaanissa Pietarin kirkkoa ja kuinka ironiselta tuntui Sikstuksen kappelissa jatkuvasti kaikuva “Silenzio”, joka itsessään ei varsinaisesti edesauttanut vaadittua hiljaisuutta. Sinänsä kyllä ymmärsin tuon toiveen ja enemmän ihmettelin sitä, etteivät kaikki kunnioittaneet kehotusta hiIjaisuuteen (ei kunnioittanut vielä melko pieni lapsemmekaan Uppsalan tuomiokirkossa, mutta muiden ihmisten vuoksi reagoimme tähän jakamalla kirkon tutkimisvuorot sillä aikaa, kun toinen viihdytti lasta pihalla). Ihmislaumoihin ei varmasti ole helppoa ratkaisua – miten voi vaatia muita jäämään kotiin, jos itse haluaa nähdä asioita – mutta tuon kokemuksen olen osannut arvostaa mahdollisuutta saada keskittyä kauneuden ihailuun ilman väenpaljoutta ja melua.