Tukholman Vasa-museo

Vasa-laiva lienee surullisen kuuluisa, mutta kertauksena niille, joille laivan ja museon historia on tuntematon: Vasa-laiva ei ollut mikään varsinainen insinöörien taidonnäyte, sillä sen painopiste oli liian ylhäällä ja alle puolitoista kilometriä neitsytmatkaansa tehnyt laiva kaatui ja tykkiportit hörppäsivät vettä sillä seurauksella, että laiva upposi nopeasti. Koska laiva ei ollut vielä ehtinyt avomerelle, suurin osa matkustajista onneksi pelastui lähellä olleisiin muihin laivoihin ja veneisiin. Nykypäivän kannalta laivan päätyminen noin 30:n metrin syvyyteen oli kuitenkin siinä mielessä onni, että toisin kuin monet muut laivat, jotka joko upposivat syvälle merenpohjaan tuntemattomiin paikkoihin tai pantiin palasiksi kovan käytön jälkeen, vähäsuolaisessa Itämeressä hyvin säilynyt laiva saatiin nostettua 1961 ja kunnostettiin, minkä ansiosta Tukholman Vasa-museo tarjoaa maailman mittakaavassakin harvinaisen tilaisuuden ihailla kohta 400-vuotiasta koristeellista puulaivaa.

Laiva ei ehkä ollut insinöörien taidonnäyte, mutta sen sijaan tuon ajan puukaiverrusten taidonnäyte se oli. Laivan perä on kauttaaltaan koristeltu taidokkailla kaiveruksilla. Alkujaan kaiverrukset olivat myös värikkäitä, mutta vuodet merenpohjassa olivat kuluttaneet maalin pois. Museossa oli kuitenkin myös havainnollistus siitä, miltä värit ovat alkuperäisenä näyttäneet. Silti tuntui vaikealta hahmottaa kokonaisuutta, samoin kuin on vaikea kuvitella antiikin patsaita muuten kuin valkoisina.

Vaikka laiva on ulkopuolelta upean näköinen, merimiehille se ei ollut erityisen miellyttävä paikka työskennellä, kuten eivät muutkaan tuon ajan laivat, sillä miehistön tilat olivat ahtaat ja merillä syöty – tai Vasa-laivan tapauksessa merille varattu, sinne astihan ei koskaan päästy – ruoka hyvin yksipuolista. Kun tähän vielä lisää huonon hygienian ja olemattoman työturvallisuuden (miltä kuulostaa esimerkiksi avotuli puisella laivalla tai kiipeäminen maston huipulle ilman turvavaljaita?), en olisi todellakaan halunnut itse olla merimiehen asemassa.

Mitä muuta siellä oli laivan lisäksi?

Tukholman Vasa-museota on vuosien varrella jatkuvasti kehitetty ja itse laivan lisäksi siellä kerrottiin sekä laivaan liittyneiden ihmisten elämästä että laivan kunnostusprosessista. Itselleni selvisi esimerkiksi miltä tyypillinen merimiehen vaatetus on näyttänyt ja että laivalla oli myös muutama naismatkustaja kyydissä. En myöskään ollut aiemmin tiennyt sitä, että merimiehet söivät omia eväitä ennen laivan saapumista avomerelle. Vasta tämän jälkeen siirryttiin laivan yhteiseen muonaan. Muutamien laivallla olleiden ihmisten kasvot oli havainnollistettu oikean kokoisilla malleilla. Kasvot näyttivät kovin kuluneilta, kuten yleensä vastaavat aiemmin nähneeni mallit. Teksteissä olikin pitkä lista kehoon ja kasvonpiirteisiin vaikuttaneista sairauksista ja aliravitsemuksesta. Eli entistä vähemmän teki mieli elää tuohon aikaan. Rakastan vanhoja taloja ja esineitä, mutta museo oli jälleen hyvä muistutus siitä, että useimmat tähän päivään säilyneet rakennukset ovat kaukana keskivertoihmisen oloista. Massatuotanto onkin samalla sekä siunaus että kirous. Se on nostanut meidän elintasoamme valtavasti, mutta elementtitaloja ei voi sanoa kauniiksi verrattuna renessanssiajan palatseihin.

Kaikki tämä ihmisten arjesta ja laivan konservoinnista kertonut osa oli hyvin mielenkiintoista, koulussakin historiantunneilla kaipasin enemmän tietoa tavallisten ihmisten elämästä eri sotien vuosilukujen pänttäämisen sijaan. Olin tosin pettynyt siihen, etten löytänyt museosta mitään mainintaa Paavo Nurmi-patsaasta, jonka Otaniemen teekkarit ehkä historian parhaassa jäynässään olivat nostamista edeltävänä yönä sukeltaneet laivan kannelle. Jäynästä voi lukea enemmän esimerkiksi Aalto-yliopiston sivuilta. Tästä kauneusvirheestä huolimatta Tukholman Vasa-museo on ehdottomasti käymisen arvoinen.