Helsingin kaunein katu?

Helsingin kaunein katu – ainakin kesällä – löytyy Munkkiniemen rannasta. Toisessa päässä tie päättyy Munkkiniemen uimarantaan ja sen jälkeen ulkoilureittiin, jota seuraavamalla päätyy Espoon puolella niin Gallen-Kallelan entiseen asuntoon Tarvaspäähän kuin Villa Elfvikin jokakesäisiä lehmiä katsomaan. Toisessa päässä tie johtaa Cafe Torpanrantaan ja hotelli Kalastajatorppaan, joiden molempien paras puoli lienee merinäköala. Tien nimittäminen kaduksi on ehkä hieman harhaanjohtavaa – rantabulevardi voisi olla parempi nimitys, sillä kyseessä on autotien vieressä kulkeva puistomainen ulkoiluväylä. Autotien puolta reunustavat miljoonatalot, joista kaikista avautuu bulevardin yli näkymä merenlahdelle. Jos olisi rajattomasti rahaa, mutta pakko asua Helsingissä, valitsisin varmaan Munkkiniemen rannan. Vaikka suurin osa sen taloista ei olekaan erityisen kauniita, meren puolen ikkunoista avautuva näkymä auringonlaskuineen korvaisi sen. Toinen kaunis paikka olisi joku Eiran vanhoista huviloista, mutta Munkkiniemestä pääsisi kätevämmin liikkumaan ja ulkoilemaan lapsen kanssa.

Helsinki on ainakin tuntemieni Euroopan kaupunkien joukossa harvinaisen merellinen. Jos vertaa näin Suomessa vaikka Turkuun, kaupunkikuvaa sävyttää lähinnä Aura-joki. Tai vaikka Barcelonaan, joka sijaitsee meren rannalla, muttei hengitä samalla tavalla merta kuin Helsinki. Eihän siellä tainnut olla hiekkarantaakaan ennen vuoden 1992 olympialaisia. Kun taas Helsingissä meren ja maan vuorottelu on kaikkialla, kiitos lukuisten saarien, uimarantojen ja puistojen. Ja kun kevään vaihtuessa kesään luonto puhkeaa joka puolella uuteen vihreyteen, sinivihreä tulvii vastaan sellaisella voimalla, että hetken Helsinki tuntuu kaikkein kauneimmalta kaupungilta. Ja samoin kuin japanilaisten kirsikankukat, tuo vihreys ja valoisat kesäyöt katoaa pian marraskuiseen harmauteen, joka tuntuu kestävän yhä pidempään. Joten samoin kuin kirsikankukkien katseluun, myös Suomen alkukesästä nauttimiseen kannattaa pyhittää aikaa ja mielen hartautta.

Uimaranta

Munkkiniemessä sijaitsee ihanan rauhallinen uimaranta, jossa on hyvät tilat uimapuvun vaihtamiseen ja vessassa käymiseen. Kesäisin uimarannan parkkipaikka on täynnä, mutta kuten kuvasta näkee, itse ranta jatkuu pitkän matkaa kaupungin ylläpitämien pukuhuoneiden ja leikkipaikkojen jälkeen, joten hellepäivinäkin on helppo löytää itselle paikka. Talvisin ranta on avantouimareiden käytössä. Minua itseäni ei moiseen saisi millään ja kesälläkin vaadin yli kahdenkymmen asteen lämpötilaa kastautuakseni. Ja silti henki salpautuu ensimmäisten sekuntien ajan niin, että joudun keskittymään hengittämiseen pitääkseni itseni rauhallisena. Kaiholla muistelen lapsuutta, jolloin uin innolla reilun kymmenen asteenkin vedessä. Harmittavan usein säiden lämmetessä myös sinilevä ilmestyy ja Munkkiniemen rannalla lieneekin melkein joka kesä jossain vaiheessa varoituksia sinilevästä.

Portti Espooseen

Ikävän meluisa Turun väylä jakaa Munkkiniemen ja Munkkivuoren sekä Talinrannan. Turun väylän vieressä kulkee kuitenkin kävely- ja pyöräilyreitti, jonka siltoja pitkin pääsee Espooseen. Reitillä olevat pienet saaret tarjoavat oivallisia piknikpaikkoja kalliosilla kukkuloilla. Turun väylän myötä Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspään sijainti tuntuu hämmentävältä, talo kun suorastaan katsoo väylälle. Mutta siinä on taas yksi osoitus Suomen myöhäisestä kaupungistumisesta: aikoinaan talo on ollut rauhaisa metsämaja. Vieläkin sen piha ja rantasauna ovat rauhaisia, joskin liikenteen melu toki kuuluu pihalle.

Liikenteen melua – ja muita ihmisiä- lukuun ottamatta näillä kallioilla voisi melkein kuvitella olevansa kesämökin rannalla. Helsingin kokoiseksi kaupungiksi sen asuntojen hinnat hipovat monessa kaupunginosassa pilviä, mutta silti toivoisin, ettei suunnitellulla täydennysrakentamisella luovuttaisi tämän kaltaisista ulkoilumaastoista, sillä näissä ja lukuisissa puistossa on koko Helsingin viehätys. Keskiaikaista vanhaa kaupunkia tai renessanssiajan palatseja kun ei näin jälkikäteen tänne saa ja uudet rakennukset tuntuvat lähes poikkeuksetta olevan rumia elementtitaloja.

Munkkiniemen pää

Cafe Torpanrannan valikoima on melko tavanomainen ja kallis, mutta Laajalahdelle katsova terassi on rauhallinen ja näköalaltaan viihtyisä. Samasta kesäisen merellisestä tunnelmasta voi tosin nautiskella omillakin eväillä viereisellä kalliolla, mutta vaikka rakastankin piknikkejä, joskus on kiva nautiskella kahvista tai kuohuvasta ihan pöydän äärellä.

Samoin vaikkei Kalastajatorppa rakennuksena säväytä, eikä ruokakaan ole erityisesti jäänyt mieleen hyvässä tai pahassa, voisin hyvin kuvitella yöpyväni siellä ihan vain sen takia, että voisin hotellihuoneen ikkunasta ihailla auringonlaskua laajalahteen. Sitä paitsi, jos se kelpaa valtionpäämiehillekin, niin ei kai se ihan huonokaan voi olla? Tosin uskon, että syyt heidän majoittamiseensa Kalastajatorpalle on ainakin osittain käytännölliset, onhan Kalastajatorppa Mäntyniemeä ja Kesärantaa varsin lähellä.

Kalastajatorpan läheltä löytyy myös Hollantilaisentie. Jos Eliel Saarinen olisi saanut päättää, vastaavia englantilaistyylisiä kaupunkirivitaloja löytyisi Munkkiniemestä enemmänkin. Vuonna 1915 valmistunut suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut, vaan nykyisellään Munkkiniemi on sekasikiöinen kokoelma eri aikakausien omakoti-, rivi- ja kerrostaloja, joka kuitenkin Helsingin muiden vanhempien kaupunginosien tavoin on täynnä puistoja ja ihmiselle sopivaa väljyyttä.